was successfully added to your cart.

Ostoskori

Tämä on virallinen tiedotteeni koskien 1.5. alkavaa uutta harjoituskautta. Tiedote julkaistaan 29.4.2019 klo 12:00.

Uutta nostetta ulkomailta – Krista Pärmäkoski siirtyy harjoittelemaan maajoukkueen ulkopuolelle

Krista Pärmäkoski nousi Suomen hiihtomaajoukkueeseen kymmenen vuotta sitten Liberecin MM-kilpailuja seuranneelle harjoituskaudelle 2009. Siitä lähtien Pärmäkoski on harjoitellut maajoukkueen mukana sekä harjoitus- että kilpailukaudet. Kehitysaskeleiden varmistamiseksi Pärmäkoski on yhdessä valmentajakaksikkonsa Matti Haaviston ja Tommi Pärmäkosken kanssa päätynyt rakentamaan alkava harjoituskausi omien leirien varaan.

Kehittyminen vaatii rohkeita ratkaisuja

Harjoittelun muuttamiselle tuli otollinen paikka, kun tulevana talvena ei järjestetä arvokilpailuja. Edellisen kerran välivuosi oli kaudella 2015-2016, jolloin Haaviston ratkaisu oli Pärmäkosken selkeä harjoitusmäärien kasvattaminen. Ratkaisu johti erinomaisiin tuloksiin Lahden MM-hiihdoissa ja Pyeongchangin talviolympialaisissa. Nyt harjoitusmääriä ei kuitenkaan voi enää samalla tavalla nostaa.

Näin pitkän maajoukkueuran jälkeen pitää uskaltaa tehdä rohkeiden ratkaisujen kautta muutoksia harjoitteluun. Siihen tulee tällä kaudella hyvä sauma, kun tulevana talvena ei ole arvokilpailuja. Muutos on aina iso riski, mutta riskejä pitää uskaltaa ottaa. Uskon, että pystyn vielä löytämään tämän myötä uusia kehityskohteita, kommentoi Krista Pärmäkoski.

Pärmäkosken valmentajana jatkaa Matti Haavisto ja Tommi Pärmäkosken vastuualueena on edelleen voima- ja nopeusharjoittelu. Harjoitussparrausta on tarkoitus hakea ulkomailta muiden maiden tähtihiihtäjistä:

Se, että suomalainen urheilija tai valmentaja lähtee hakemaan uusia ideoita harjoitteluun muiden maiden maajoukkueista, on myös mahdollisuus koko Suomen maajoukkueelle. Pitää uskaltaa etsiä uusia harjoitusärsykkeitä muualta ja tuoda sitten tieto mukana takaisin tänne Suomeen, kertoo Haavisto.

Vastaava tapaus on nähty muun muassa naapurimaa Ruotsissa. Tähtihiihtäjätär Charlotte Kalla teki itse vastaavan ratkaisun keväällä 2016 varsin hyvin tuloksin ja palasi maajoukkueen treeniryhmään takaisin viime kaudeksi. Suomalaisista yksittäiset urheilijat ovat viime vuosina hakeneet harjoitusvastusta muualta kuuluen kuitenkin samaan aikaan maajoukkueeseen.  Pärmäkosken tavoite on palata maajoukkuetoimintaan kansainvälisen kilpailukauden alkaessa marraskuussa 2019.

Tällaista muutosta on mietitty Matin (Haavisto) kanssa jo pidemmän aikaa. Leirisuunnitelmat etenevät ja suunnitelmissa on edelleen hyödyntää Keski-Euroopan olosuhteita ja siellä tehtävää korkeanpaikanharjoittelua. Olen saanut niistä aiemmin hyvän vasteen ja nyt niitä voi rytmittää vieläkin tarkemmin. Leiripaikat valitaan siten, että päästäisiin yksittäisiin harjoituksiin muiden maiden huippujen kanssa, kertoo Pärmäkoski.

Maajoukkueesta jättäytyminen on suuri taloudellinen panostus

Maajoukkueen taloudellinen tuki on urheilijalle harjoituskaudella merkittävä. Pärmäkosken päätös jättäytyä pois maajoukkueesta säästää Hiihtoliiton varoja, mutta aiheuttaa merkittävän taloudellisen lisärasitteen Pärmäkosken omille harteille. Pärmäkosken henkilökohtaiset tukijat kuitenkin tukevat urheilijan rohkeaa ratkaisua.

Maajoukkueesta pois jättäytyminen on kanttia vaativa päätös hakea uusia keinoja ja tehoja harjoitteluun. Luotamme täysin ammattiurheilijan ja -valmennuksen yhdessä tekemiin ratkaisuihin. Jatkamme yhteistyötä Kristan kanssa ja tsemppaamme tulevalla kaudellakin Suomen väreissä kisaavaa kumppaniurheilijaamme täysin palkein, sanoo Parma Oy:n markkinointipäällikkö Petri Kähkönen.

Asia on käsitelty huhtikuun aikana yhteisymmärryksessä Hiihtoliiton ja maajoukkueen valmennusjohdon kanssa. Tiedote on julkaistu Kristan omilla kotisivuilla maanantaina 29.4.2019 klo 12:00.

Lisätiedot/haastattelupyynnöt:

media@kristaparmakoski.fi

Aki Pajunoja, manageri

 

Leave a Reply