Kumppaniyhteisö

Team #PARMAKOSKI

Huippu-urheilijaksi heittäytyminen vaatii rohkeutta. Olosuhteet on laitettava kuntoon, oli se taloudellisesti mahdollista tai ei. Hyppäsin lukion jälkeen jopa hieman uhkarohkeasti ammattihiihtäjän saappaisiin. Nyt voin jo todeta, että tuo hyppy tuntemattomaan kannatti!

Luotettava tukiverkosto ympärilläni muodostaa tiiviin kumppaniyhteisön – Team #PARMAKOSKI. Kumppanit ovat mahdollistaneet täyden panostukseni urheiluun ja olen saanut tukea jo varhaisessa vaiheessa uraani. Haluan kiittää kaikkia tukijoita ja toivotan lämpimästi tervetulleeksi kumppaniyhteisöön myös tulevaisuuden mahdollistajat!

Kumppaniyhteisö pitää tiivistä yhteyttä keskenään, ja tyypillisesti Team #PARMAKOSKI nähdään yhdessä osallistumassa johonkin kesäiseen liikuntapäivään, urheilutapahtumaan, tai vaikkapa massahiihtoon. Yhteisön Whatsapp-rinki laulaa kisaviikonloppujen aikana ahkerasti ja jäseniä tsempataan omien tavoitteiden saavuttamisessa! Myös blogissani julkaistaan uutisia kumppaniyhteisön toimintaan liittyen.

Tässä osiossa lyhyt esittely nykyisistä kumppaneistani.

Olvi

Kun Olvi perustettiin vuonna 1878, Suomessa toimi noin 78 panimoa. Itsenäisenä suomalaisena niistä on säilynyt ainoastaan Olvi, joka on ollut yhteistyökumppanini vuodesta 2011 erityisesti TEHO Sport-tuotemerkin kautta. Yhdessä TEHO Sportin kanssa olemme kolmena vuonna valinneet TEHO Sport -juniorihiihtäjän, joka on päässyt kaverinsa tai muun valitsemansa henkilön kanssa leireilemään kanssani Kuortaneen Urheiluopistolle. Olvi uskoi urani onnistumiseen jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja yhteistyömme on ollut tiivistä jo vuosia!

www.olvi.fi, www.tehosport.fi

Feelia

Useiden vuosikymmenien kokemus elintarvikkeiden kypsentämisestä yhdessä pitkäjänteisen tuotekehitystyön kanssa auttoi Feeliaa kehittämään ruokatuoteperheen: täysin valmiit ja kypsät tuotteet, joiden makua rohkenen väittää ainutlaatuisen hyväksi. Laadukkaat Feelia-tuotteet Food service -ammattilaisille tarjoaa Feelia Oy. Vuonna 2007 Pyhännälle perustetun yrityksen toiminta perustuu autoklaavitekniikan käyttöön elintarviketeollisuudessa. Lokakuussa 2012 Feelia sai patentin Feelia keitoille ja valmistusmenetelmälle.

Feelian keitot ovat löytäneet tiensä jääkaappiini ja meidän ruokapöytään, ja olipahan ne turvaamassa ravintopuoleni myös Pyongchangin olympialaisissa!

www.feeliaruokakauppa.fi

www.feelia.fi

www.takeasoup.fi

Parma Oy

Betoniosaaja Parma Oy on uusin yhteistyökumppanini. Kirvesmiehen tyttärenä olen iloinen saatuani toisenkin tukijan rakennusalalta. Parma kuuluu Consolis-konserniin ja se on Suomen suurin betonielementtien valmistaja. Teemme yhteistyötä mm. erilaisissa Parman tilaisuuksissa ja yrityksen henkilöstön liikunnan aktivoinnissa. Kansainvälisessä mediassa Parmakoski –muodossa kirjoitettavasta sukunimestänikin löytyy hauskasti uuden kumppanini nimi.

www.parma.fi     www.consolis.com

Ikaalinen

Rakas kotikaupunkini Ikaalinen on pehmeiden arvojen ja hyvien palveluiden kaupunki. Luonnonkaunis ympäristö, huolella vaalittu kulttuurimiljöö, turvallisuus ja viihtyisyys – nämä ovat minullekin tärkeitä asioita. Kylpyläkaupungin lisäksi Ikaalinen on musiikkikaupunki, koulukaupunki, matkailukaupunki. Olen ylpeä ikaalilaisuudestani ja iloinen, että kotikaupunkini on elänyt matkassani mukana kasvuni innokkaasta juniorihiihtäjästä maailman huipulle. Vaikka asun nykyään muualla, pyrin käymään kotikaupungissani mahdollisimman usein. Yhteistyömme on näkynyt muun muassa siinä, että olemme useamman vuoden aikana tavanneet ja liikuttaneet kaupungin alakoululaisia keväisin koulukierroksilla. Tuon myös kaupunkia ja sen mahdollisuuksia esiin videosarjassani sekä sen yhteydessä tehdyillä eri videoilla.

www.ikaalinen.fi

Kynnös

Rakennustoimisto Pekka Kynnös Oy on rakentanut Pirkanmaan ja Pohjois-Satakunnan alueella jo vuodesta 1972. Tällä hetkellä yrityksemme on yksi suurimmista alueellisista rakennusliikkeistä. Kynnös liittyi yhteistyökumppaneideni joukkoon loppuvuodesta 2015.

www.kynnos.fi

Liikkuva Suomi

Liikkuva Suomi tarjoaa yrityksille ja yksilöille palvelun, joka pohjana toimii innostava sosiaalinen sovellus yhdistettynä asiantuntijoiden tekemiin ja lähtötasosta riippumattomiin ohjelmiin liikunnasta, levosta ja ravinnosta. Ohjelmista vastaavat mm. Patrik Borg ja Henry Tuomilehto. Mukana on lisäkseni joukko muita suomalaisia huippu-urheilijoita, kuten hyvä ystäväni Mari Laukkanen, kannustamassa ja kertomassa tarinaansa kohti omia tavoitteita. Liity tiimiini ja aloita vireämpi elämä!

www.liikkuvasuomi.fi

Kumppanit - välineet ja varusteet

Swix

SWIX on maailman johtava voidevalmistaja, jonka vahvaan tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvat innovaatiot ovat toimineet suunnannäyttäjinä ja vieneet lajia eteenpäin aina vuodesta 1946. Suorituskyvystä ja toimivuudesta tinkimättä SWIX huomioi kaikessa toiminnassaan niin ympäristön kuin voitelijoidenkin turvallisuuden esimerkillisellä tavalla. Lisäksi Swix valmistaa maailman parhaat sauvat, joihin luotan kaudesta 2018-2019 eteenpäin. Myös urheiluvaatetukseni perustuu Brav-konsernin tuotteisiin: Swix, Lundhags ja Ulvang.

www.swixsport.com

Madshus

Madshus on norjalainen yritys, joka on perustettu jo vuonna 1906. Olen aina hiihtänyt Madshusin suksilla. Kun he alkoivat valmistaa monoja, luotin Madshusin laatuun myös niiden osalta. Hyvin ovat toimineet.

www.madshus.com

Bliz

Aurinko ei häikäise, kun päässä on Blizin lasit! Bliziltä löytyy lasit kaikenlaiseen urheiluun ja kaikenlaisiin keleihin. Lisäksi ne näyttävät tosi hyviltä, joten ei tarvitse tinkiä tyylistä kenenkään urheillessakaan. Bliz valmisti myös kaudelle 2016-2017 minulle omat hiihtolasit uniikilla designilla!

www.bliz.com

Polar

Polarin tarina alkoi vuonna 1976, kun ajatus kannettavasta sykemittarista sai alkunsa hiihtoladulla Kempeleessä. Maailman ensimmäisen sykemittarin lanseerauksen jälkeen Polar on näyttänyt tietä teknologisissa innovaatioissa ja sykkeenmittauksessa jo yli 40 vuoden ajan. Polarin laitteiden tarkoituksena ei ole vain tarjota numeerista dataa, vaan auttaa käyttäjiä ymmärtämään, mitä tämä data tarkoittaa. Laajasta syke- ja aktiivisuusmittareiden valikoimasta löytyy sopiva malli niin liikuntaa vasta aloittelevalle kuin huippu-urheilijallekin. Polarin menestystarina pohjautuu vahvaan tieteelliseen osaamiseen ja tutkimukseen, joista on pidetty kiinni tähän päivään asti.

www.polar.com/fi

Hestra

Hestra on yksi mailman johtavista käsinebrändeistä hiihdossa, ulkoilmaurheilussa ja vapaa-ajalla. Perheyritys Martin Magnusson & Co perustettiin 1936 ja nyt sitä johtaa Magnussonien kolmas sukupolvi. Sekä suunnittelu, että kehitystyö tehdään yhtiön päämajassa Hestrassa. Suunnitttelu ja tuotekehitys tehdään yhteistyössä eräiden maailman parhaiden hiihtäjien sekä seikkailijoiden kanssa suunnittelujohtaja Marianne Knutsson-Hallin alaisuudessa.

www.hestragloves.com